Yhdistys

Nämä ovat yhdistyksen vanhat kotisivut, joita ei enää päivitetä. Uudet sivut löytyvät täältä 



Mikkelin Maanpuolustusnaiset ry on itsenäinen, puolueisiin sitoutumaton, naisten vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Yhdistys on perustettu vuonna 1956 ja on yksi Maanpuolustusnaisten Liitto ry:n vanhimmista jäsenyhdistyksistä. 
Yhdistys on vahvasti mukana Mikkelin seudun vapaaehtoisessa maanpuolustustoiminnassa, osallistumme toimitsijoina Kesäyön marssille ja tarjoilemme glögia Varuskunnan joulutulilla.

Osallistumme liiton Hyvinvointi -kampanjaan järjestämällä erilaisia liikuntatapahtuimia ja -retkiä. Järjestämme omia jäseniltoja, käymme teatterissa tai konserteissa. Kannustamme koulutuksiin ja tiedotamme niistä jäsenille, pyrimme myös itse järjestämään varautusmis- ja turvallisuuskoulutusta.

Tervetuloa mukaan, iloisessa joukossamme on tilaa jokaiselle!


Vuoden 2020 hallitus kokoontui ja järjestäytyi 14.1.2020. 
Kuvassa vasemmalta Emmi (liikuntavastaava), Anu pj,   Minna (taloudenhoitaja), Kirsti varapj, Leila (verkostovastaava) 
ja Aija (koulutusvastaava).


Vuoden 2019 hallitus piti järjestäytymiskokouksen 9.1.2019. Kuvassa hallituksen
jäsenet vasemmalta oikealle Emmi, Minna, Anu pj, Kirsti varapj ja Aija.
Leila ei ollut kokouksessa.


Mikkelin Maanpuolustusnaisten hallitus 2017. Hallituksen jäsenet vasemmalta oikealle: Tuula Karhu,  varapuheenjohtaja Marju Kämppi, Anu Metsäkallio, puheenjohtaja Eeva Tammisto, Kirsti Hämäläinen, Leila Rapo-Jääskeläinen ja Minna Kaaja.