Historia

 Pikkulottia Kaukolassa lähdössä kanttiiniin töihin vuonna 1943.
Kuva:  Tuula Tuovinen

Tästä maanpuolustustyö alkoi!

Jatkosodan päätyttyä rauhaehdot olivat kovat. Niihin kuului mm. Lotta Svärd -järjestön lakkauttaminen sotilasluonteisena ja vaarallisena järjestönä. Järjestöön kuului tuolloin lähes neljännesmiljoona vapaaehtoista maanpuolustustyötä tehnyttä lottaa ja pikkulottaa. Hyvin järjestäytyneinä ja kouluttautuneina he pienimmästä isoimpaan olivat huolehtineet talvi- ja jatkosodan aikana sotajoukkojemme majoituksesta, muonituksesta, vaatetuksesta ja sairaanhoidosta.

Lotta Svärd-järjestön lakkautuksen seurauksena isänmaallista toimintaa kaipaaville naisille jäi järjestöllinen ja toiminnallinen tyhjiö. Ainoa tapa, jolla naiset saattoivat 1940-50 lukujen vaihteessa osallistua maanpuolustukselliseen toimintaan, oli miesten järjestöjen kautta toimiminen. Se tapahtui luontevimmin reservi- ja reservialiupseerikerhojen suojissa. Miesten kerhoilloissa myös naiset saivat maanpuolustuksellista tietoutta.

 Kuvassa kahvittelua Kyyhkylässä.

Helmikuussa 1956 maanpuolustusväen yhteisellä laskiasretkellä Kyyhkylässä reserviupseerikerhon silloinen puheenjohtaja Aukusti Pasanen esitti mukana olleille naisille erityisen naisosaston perustamista miesten kerhon yhteyteen. Esitys sai kannatusta naisten keskuudessa ja he ryhtyivät heti toimeen. Tuumatalkoiden jälkeen maaliskuun 23.päivänä perustettiin neljäntoista naisen joukolla Mikkelin reserviupseerikerhon naisosasto. 

Kuvassa emännöi Susanna Takkinen kenttäkeittiössään.

Naisosaston pääasiallisena tehtävänä oli tukea miesten kerhon toimintaa niin taloudellisesti kuin käytännön tukipalvelujen muodossa. Vaikka jäsenet olivat kiireisiä perheenäitejä ja virkanaisia, heillä riitti intoa niin yhdistystoimintaan kuin käytännön työhönkin. Ikään kuin keittiönoven kautta naiset pääsivät näin mukaan vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön. Muuten organisoituna se olisi ollut rauhansopimuksen nojalla kiellettyä.

Koska viisikymmentäluvulla elettiin vielä sotien jälkeistä aikaa, perhetyö oli olennainen osa maanpuolustusnaisten toimintaa. Naiset tekivät huoltotyötä vaikeuksiin joutuneiden perheiden keskuudessa. He lahjoittivat ylioppilaslakit sotaorvoille ja järjestivät perhetilaisuuksia myös kerhon omassa piirissä. Ohjelmalliset pikkujoulut, retket ja illanvietot yhdistivät maanpuolustushenkisiä perheitä.

Reserviupseerikerhojen naisosastojen alkuvuosikymmenten tärkeimpiin tehtäviin kuului miesten kerhon taloudellinen tukeminen. Miehet tarvitsivat kerhovälineistöä, kilpailuvälineitä ja palkintoja. Naisten on pitänyt hankkia varoja monella tavalla. Ehkä tavanomaisin rahanhankintakeino on kautta vuosikymmenten ollut arpajaiset. Päävoittona on voinut olla kapiokaappi tai jopa elävä pässi! Kun rahaa oli sitten riittävästi kasassa, voitiin ostaa niitä miesten tarvitsemia harjoitusaseita ja muita välineitä. Luovutukset tapahtuivat usein reservinupseerien kerhon vuosijuhlapäivinä. 

Kuvassa iltajuhlaa varten pukeutuneet Katri Kaarre ja Leena Pohjola ojentamassa miehille yllätyspakettia. Paketista löytyi tarpeellinen ratakaukoputki.
Kuva:  Antti Auriolan arkisto

Mikkelin maanpuolustusnaiset perustivat oman yhdistyksen vuonna 1969. Naiset suuntasivat koulutukseen myös oman alueen ulkopuolelle valtakunnallisiin tilaisuuksiin. Aihealueina olivat mm. muonitus, ensiaputaidot ja järjestötyö. Naiset lähtivät reissuun avoimin mielin ja vaikuttamaan pyrkien - mutta aina yhtä tyylikkäinä.

 Kuvassa oikealla yhdistyksen puheenjohtaja Sylvi Roni.
Kuva:  Sylvi Laakson arkisto

Lähes yhtä tyylikkäitä oltiin myös kilpakentillä. Kuusikymmentäluvulle saakka naisten tehtävä oli toimia lähinnä avustavissa tehtävissä. Tasa-arvoistumisen aikakaudella myös naisille hyväksyttiin ampumakilpailut. 

  Mikkelin maanpuolustusnaisten ensimmäiset kilpailut pienoiskivääri- ja pistooliammunnassa pidettiin vuonna 1967 Siekkilän ampumaradalla.

Kuva:  Kaarina Lyytikäisen arkisto

Kokoontumisista ja kouluttautumisesta tuli 1970-luvulta lähtien yhä tärkeämpi osa maanpuolustusnaisten toimintaa. Naiset ottivat kantaa 1980-luvulla myös naisten vapaaehtoisen asepalveluksen puolesta.

Yksi osoitus ajan hengen muuttumisesta on se, että Marsalkka Mannerheimia esittävä päämajapatsas viimein siirrettiin kunniapaikalle Mikkelin hallitustorille. Patsaan siirtämisen aikaan alkoi myös maanpuolustushenkisten naisten yhdentymisprosessi. Entisten reserviupseeri- ja reservialiupseerinaisten yhteistyö alkoi jo parikymmentä vuotta sitten luontevasti yhteisen rokkapadan äärestä. Sieltä se laajeni yhteiseen kouluttautumiseen, virkistykseen ja aina vain uusiin, yhteisiin haasteisiin. Vuoden 2005 alussa pitkään yhdessä toimineet sisaryhdistykset sulautuivat Mikkelin maanpuolustusnaisiksi.

1990-luvun alussa vapaaehtoinen maanpuolustustyö vapautui kahleistaan ja naisten puolivuosisatainen koulutuksellinen tyhjiö alkoi voimalla täyttyä. Siitä lähtien naisten on ollut mahdollisuus kouluttautua mm. johtamistaitoihin, kartanlukuun ja salaamistaitoihin, itsepuolustukseen, taloturvallisuuteen ja aseenkäsittelyyn. Tavoitteena on, että kaikki yli 15-vuotiaat voivat kouluttautua niin poikkeusoloihin kuin arjen turvallisuuteenkin.

Yhdistyksemme historian Päämajakaupungin naiset isänmaan asialla : Mikkelin maanpuolustusnaisten 50-vuotishistoriikki (2006) on kirjoittanut Marja Myyryläinen.